Olen Jenni, 29-vuotias sporttailua ja tavoitteellista treenaamista rakastava kahden pienen lapsen äiti.🩷 

Matkani liikunta-alalla alkoi jo reilu kymmenen vuotta sitten jumppatuntien ja PT hommien merkeissä. 
Olen harrastanut lapsesta asti urheilua pelaten futista ja tanssien show tanssia. Innostuin kuitenkin opintojeni myötä kuntosalilla treenaamisesta, jonka myötä itsensä haastaminen treeneissä vei mennessään. Treenaaminen on minulle elämäntapa. Sytyn kokonaisvaltaisesta tavoitteellisesta treenaamisesta, kun saan kehittyä ja olla parempi versio itsestäni. Arvostan suuresti kehon monipuolisuutta ja toiminnallisuutta kaikinpuolin. 

Vahvuuteni valmentajana ovat kehon muokkaamisessa (aika iso kokonaisuus kaiken kaikkiaan) sekä suorituskyvyn parantamisessa.
Lisäksi lähellä sydäntäni on naisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tästä syystä kouluttaudun parhaillaan Äitiysliikuntavalmentajaksi. 
Tarjoan raskaana oleville ja synnyttäneille naisille turvallista ja ammattitaitoista valmennusta. Valmennuksessa huomioidaan yksilöllisesti mm. erkauma, lantionpohjan toiminta, hengitystekniikat, syvien tukilihaksien ja vatsaontelon paineen hallintaa.

Kahden pienen lapsen äitinä tiedän mitä hektinen lapsiperhe arki on. Tiedän myös mitä kaikkea se vaatii, kun haluaa voida sen rinnalla kokonaisvaltaisesti hyvin. Se ei ole itsestäänselvyys ja sen eteen pitää tehdä töitä. Uskon vahvasti, kun äiti voi hyvin - se heijastuu myös muihin positiivisesti.🩷

Valmentajana haluan aina huomioida asiakkaan yksilönä ja isona kokonaisuutena. Haluan olla aidosti läsnä sekä antaa työkaluja, jotka jäävät pysyvästi mieleen.
Tiivis yhteydenpito, edistymisen seuranta sekä avoin ja rehellinen kommunikointi puolin ja toisin ovat isossa roolissa onnistuneessa valmennus suhteessa. Yhdessä voimme ratkoa mahdollisia haasteita, nauraa ja iloita onnistumisista. Sitä valmennus parhaillaan on! 

Valmennuskyselyt/Varaa veloitukseton kartoituskäynti:
📧 ptjennituikkanen@gmail.com